Ajankohtaista

Kasvomaskisuositus paikallisliikenteeseen

14.8.2020 13:10

Toivomme, että mahdollisimman moni käyttäisi maskia Linkkarissa.

Linkkari edestäpäin kuvattuna tiellä joiden varrelle paljon koivuja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi torstaina 13.8.2020 suosituksen kasvomaskien käytöstä, joka koskee myös Rovaniemen joukkoliikennettä, Linkkaria. Suosituksen mukaan maskia tulisi käyttää 15 vuoden iästä alkaen.

Kasvomaskia tulisi käyttää bussien sisätilojen lisäksi myös muissa tilanteissa, joissa turvavälin pitäminen on mahdotonta, esimerkiksi vilkkaimmilla pysäkeillä.

Toivomme, että mahdollisimman moni käyttäisi maskia. Näin matkustaminen on kaikille turvallisempaa. Kyse on suosituksesta, ei velvoitteesta. Maskin käyttö ei ole kaikille mahdollista esimerkiksi lääketieteellisten syiden vuoksi. Linkkarissa voi matkustaa ilman maskia.

Hallitus on linjannut, että lähtökohtaisesti kansalaiset vastaavat maskien hankinnasta itse, ja kunnat hankkivat maskit vähävaraisille. Kaupunki tiedottaa myöhemmin, mistä vähävaraisille tarkoitettuja maskeja voi noutaa.


Huolehdi omasta ja toisten matkustusturvallisuudesta


Koronaviruksen leviämisen ehkäisyssä meidän kaikkien panos on tärkeää. Kasvomaskin käyttö on yksi varotoimi muiden toimien ohella viruksen leviämisen estämisessä. Jotta tartuntariski saataisiin minimoitua, on tärkeää noudattaa seuraavia ohjeita:

-Älä matkusta sairaana

-Suosittelemme, että käytät kasvomaskia

-Pyri välttämään matkustamista ruuhka-aikana

-Pidä turvaväli muihin, jos se on mahdollista

-Noudata matkustaessasi annettuja ohjeita hyvästä käsihygieniasta, yskimisestä ja aivastamisesta

-Vältä koskettamasta tartuntapintoja, esimerkiksi tankoja, tartuntakahvoja, pysäytysnappeja jne. paljain käsin, käytä puhtaita käsineitä

-Suosi ennakkoon ladattua Waltti-matkakorttia

Bussien siivousta ja desinfiointia on tehostettu. Erityistä huomiota on kiinnitetty pintoihin, joita kosketellaan käsin.

 Seuraamme ja noudatamme kansallisia ja alueellisia määräyksiä ja suosituksia ja tarkennamme omaa ohjeistustamme tarvittaessa.