Ajankohtaista

Rovaniemen paikallisliikenteen reitteihin ja aikatauluihin muutoksia 12.11.2018 alkaen

5.11.2018 10:15

Uudet aikataulut on sovitettu nykyistä paremmin koulujen ja opiskelu- ja työpaikkojen alkamis- ja päättymisaikoihin.

bussi-liikenteessä.jpg
Rovaniemen paikallisliikenteen aikatauluihin ja reitteihin tulee muutoksia 12.11.2018 alkaen. Uudet aikataulut on sovitettu nykyistä paremmin koulujen ja opiskelu- ja työpaikkojen alkamis- ja päättymisaikoihin. Uudet aikataulut on laadittu myös siten, että jatkoyhteys Ruokasenkadulla linjalta toiselle onnistuisi entistä useammassa tapauksessa.

Suurin osa reittimuutoksista johtuu Ounaskosken sillan avaamisesta liikenteelle. Suurin osa Ounasvaaran puolelle ulottuvista paikallisliikenteen linjoista ja vuoroista siirtyy kulkemaan Jätkänkynttilän sijaan Ounaskosken sillan kautta. Ounaskosken sillan avaaminen muuttaa linjojen 3, 5, 9 ja 10 reittejä. Ounasvaaran puolelle kulkevista linjoista ainoastaan linjan 6 reittiin ei tule muutoksia. Muista syistä reittimuutoksia on tehty linjoille 1, 3 ja 14.

Aikataulumuutoksia on tehty linjoille 1, 2, 3, 5, 8, 9, 10 ja 14.

Uudet aikataulut ja reittikartat on julkaistu Rovaniemen paikallisliikenteen eli Linkkarin verkkosivuilla osoitteessa linkkari.fi. Sivuilta löytyy yksityiskohtaiset tiedot uusista aikatauluista ja reiteistä.

Talviaikataulut löytyvät keskiviikkona 7.11.2018 myös Uusi Rovaniemi -lehdestä, josta ne voi ottaa talteen. Aikatauluvihkoja saa näillä näkymin viimeistään 9.11.2018 alkaen palvelupiste Osviitasta kaupungintalolta, Matkahuollosta sekä paikallisliikenteen linja-autoista.

Reittimuutokset

Linjaan 1 on lisätty arkipäiville (ma-pe) reittiosuus Vennivaara–Ylikylä. Linjan 1 pääte- ja lähtöpysäkki on arkisin Aatenharjuntien/Metsämansikan risteyksessä. Linjan 1 pääte- ja lähtöpysäkki on arkisin sama kuin linjalla 2. Linjoja 1 ja 2 ajetaan samoilla autoilla. Kun linjan 1 auto tulee päätepysäkille Aatenharjuntiellä, se jatkaa välittömästi linjana 2 keskustaan. Vastaavasti linjan 2 tullessa Aatenharjuntien päätepysäkille se jatkaa välittömästi linjana 1 Ylikylän kautta keskustaan. Reittimuutoksen jälkeen Ylikylästä ja Vennivaarasta pääsee arkisin kulkemaan keskustaan ja takaisin nykyistä useammalla vuorolla joko suoraan tai Vennivaaran/Ylikylän kautta. Osalle kouluvuoroja reittimuutos tarjoaa Vennivaaran koululaisille suoran yhteyden Ylikylän koululle ja takaisin.

Lauantaisin linja 1 ajaa entistä reittiä Ylikylän ja Ruokasenkadun välillä.

Linjan 3 reitti on muuttunut Lapinrinteellä sekä keskustan ja Pöykkölän välillä. Linja 3 ajaa Lapinrinteeltä Talvitien kautta Kairatielle ja keskustaan. Samalla linjan pääte- ja lähtöpysäkki siirtyy kadun toiselle puolelle Lapinrinne/Risutie-risteyksessä. Keskustasta linja siirtyy kulkemaan Pöykkölään Ounaskosken sillan kautta.

Linjan 5 keskustan ja Ounasrinteen välinen reitti siirtyy kulkemaan Ounaskosken sillan kautta.

Linjan 9 kaikki Lapin keskussairaalan kautta kulkevat vuorot ajetaan Ounaskosken sillan kautta. Vuorot, jotka eivät käy Lapin keskussairaalalla, ajetaan edelleen Jätkänkynttilän kautta.

Linja 10 ajaa kaikki vuorot Ounaskosken sillan kautta.

Linjan 14 aamun kaksi ensimmäistä vuoroa klo 7.00 ja 8.00 Muurolasta keskustaan ajavat Marttiinintien kautta. Reitti kulkee Koivikkotieltä Pappilantien, Marttiinintien ja Alakorkalontien kautta Isoaavantielle, josta se kulkee keskustaan normaalireittiä. Marttiinintielle on lisätty pysäkki Pappilantien puoleiseen päähän. Reittimuutos mahdollistaa Pappilantien loppupään asiakkaiden nykyistä aikaisemman pääsyn aamulla keskustaan kouluun ja työpaikoille sekä ehtimisen vaihtoyhteyksille Ruokasenkadulla.

Aikataulumuutokset

Linjojen 1 ja 2 kaikkia lähtöaikoja on hieman myöhäistetty. Lisäksi vaihto aamupäivän vuoroista iltapäivän vuoroihin tapahtuu kahta vuoroa aiemmin kuin ennen. Aikataulumuutoksilla yhdessä linjan 1 reittimuutoksen kanssa on hieman parannettu Vennivaara-Ylikylän alueen kouluyhteyksiä. Alueen paikallisliikenneyhteyksien parantaminen ilman suuria lisäkustannuksia on vaikeaa. Vennivaarasta ja Ylikylästä kulkevien linjojen reiteillä on useita kouluja ja koulujen alkamis- ja päättymisajoissa on koulukohtaisia eroja. Kun asuinalueelta kuljetaan useisiin kouluihin, ei bussiaikatauluja saa järjestettyä siten, että ne sopisivat kaikille ja että odotusaika ennen koulun alkamista tai koulupäivän päätyttyä jäisi lyhyeksi tai ettei sitä jäisi lainkaan. 

Linjan 3 kaikkien vuorojen lähtö- ja saapumisaikoja on hieman tarkistettu ja muutettu vastaamaan paremmin linjan eri osien vaatimia ajoaikoja ja siten turvaamaan paremman aikataulussa pysymisen.  Muutokset ovat päätepysäkeillä 2–3 minuuttia ja Ruokasenkadulla 0–5 minuuttia vuorosta riippuen.

Linjalle 5 on lisätty aamuun Ruokasenkadulta klo 6.10 Sudentielle lähtevä vuoro ja iltaan Ounasrinteeltä klo 21.30 Sudentielle lähtevä vuoro.

Linjan 8 n. klo 6–13 lähteviä aamuvuoroja on aikaistettu 10 minuuttia. Muutoksen jälkeen Napapiiri-Syväsenvaara-Saarenkylä-alueelta ehtii esimerkiksi keskustan kouluille ja työpaikoille sekä Rantavitikalla oleville oppilaitoksille klo 8:ksi. Myös jatkoyhteydet linjalta 8 muille linjoille järjestyvät entistä useamman asiakkaan kohdalla.

Linjan 9 aamupäivän lähtöaikoja on aikaistettu 5 minuuttia. Tämä mahdollistaa pääsyn jatkoyhteyksille keskustassa. Esimerkiksi Koskenkylän suunnasta ehtii muutoksen jälkeen 8:ksi keskustan ja Rantavitikan oppilaitoksiin sekä työpaikoille.

Linjan 10 aamupäivän lähtöaikoja on aikaistettu 10 minuuttia. Iltapäivän kahden ensimmäisen lähdön aikatauluja on puolestaan myöhennetty 15 minuuttia. Aamupäivän muutoksien jälkeen asiakkaat ehtivät ajoissa keskustan kouluihin ja työpaikoille. Lisäksi ne mahdollistavat jatkoyhteyden keskustassa esimerkiksi Rantavitikan oppilaitoksiin. Iltapäivän muutosten jälkeen koululaiset ja opiskelijat ehtivät paremmin iltapäivän ensimmäisille vuoroille.

Linjan 14 iltapäivän lähtöaikoja on myöhennetty 5 minuuttia. Tällä pyritään turvaamaan nykyistä parempi vaihtojen toimivuus Ruokasenkadulla toisilta linjoilta linjalle 14.

Tarkemmat tiedot aikatauluista ja reiteistä löytyvät osoitteesta linkkari.fi.